Keväällä 2014 minulla pullistui välilevy, joka äityi saman vuoden heinäkuussa mansikkapellolla siihen pisteeseen etten juuri kävellyt sieltä pois. Muutama viikko sairaslomaa, ja takaisin sorvin ääreen. Silloin tein myyjän töitä kassalla. Elokuussa sain viestiä, että pääsen vetämään ryhmäliikuntatunteja haluamaani seuraan. Selkä oli kipeä, mutta en antanut sen estää uusien tuulien puhaltamista.
Helppoa ei ollut, oikean jalan hermotus oli ihan pielessä, jatkuvaa kihelmöintiä, puutumista ja jonkinlaista halvaus-oiretta. Jalka ei totellut aina vaikka oisin halunnut. En pystynyt ottamaan samanpituisia askeleita, ajatuskin juoksuaskeleesta sai irvistämään kivusta. Koko selän lihakset olivat kivikovat, jatkuva virheasento kropassa, joka yritti kai itse korjata itseään, siihen kuitenkaan pystymättä.
Rakensin jumppatuntien sisällöt pitkälti sen mukaan mitä liikkeitä kykenin näyttämään ja tekemään. Kävin myös salilla syksyn aikana. Kerran sitten tein takareisiä, ja seuraavana päivänä pohje oli niin kipeä etten kerta kaikkiaan saanut jalkaa suoraksi tai pystynyt kävelemään. Oli pakko mennä lääkäriin. Nyt oli ilmeisesti jo niin mones kerta, että lääkäri sanoi heti että ei sun pohkeessa ole mitään vikaa, selästä se johtuu. Pääsin magneettikuviin! Joulukuun 15. pvä kuvattiin ja siitä vähän ajan päästä sain kuulla että alimmassa nikamavälissä poikkeuksellisen suuri pullistuma. Mikä hauskinta, tuolloin oli aika kivuton tila jopa meneillään kun magneettikuva otettiin...
Kirurgi ehdotti leikkausta, johon suostuin ilomielin. Ajatuskin siitä että saisin kivuttoman elämän takaisin tuntui taivaalliselta.
Helmikuun 18. pvä leikattiin. Kaikki meni hyvin, piti olla 1kk kantamatta juuri mitään, saman verran oli oltava ajamatta autolla kun kytkintä ei voinu painaa. Tein sairaalasta saatuja jumppaohjeita, jotka toinen fysioterapeutti totesi täysin vääriksi, kun hakeuduin 1kk leikkauksen jälkeen yksityiselle kun jalka oireili edelleen. Pääsin uudestaan magneettikuvaan ja ilmeni uusiutunut pullistuma samassa välissä..
Töihin palattuani 1,5kk sairasloman jälkeen alkoi kuitenkin mennä pikkuhiljaa paremmin. Voi että sitä nautintoa kun pääsin metsään lenkille, eikä sattunut minnekään! Kävelin vaan koiran kanssa polkuja pitkin ja hymyilin. Jossain vaiheessa kokeilin ottaa juoksuaskeleita ja sehän sujui!
Kesällä menin jo salille, ja keskivartaloharjoitteet tuli tutuiksi. Elokuussa 2015 aloitin tämänhetkisen työni, joka on pitkäaikainen unelmani. Olin kerennyt olemaan n. kuukauden töissä, kunnes se tapahtui taas. Illalla työpäivän jälkeen menin hätäpäissäni salille, eikä minulla ollut oikein edes tiedossa mitä siellä aikoisin tehdä.. Jotain vaan kun kyllähän salilla on kaytävä.
Muutamat pyöriottelyt kepin kanssa, ja sitten Smithiin muka jatkamaan lämmittelyä. En laittanut painoja, ensin tein kyykkyjä, jonka jälkeen SUORINJALOIN MAVE + KULMASOUTU ja sitten tapahui jotain jonka jälkeen meinasi olla mahdotonta päästä edes kotiin. Kotona olohuoneen lattialta itkuisena soittamaan apua, ja vanhempien luo siitä viikoksi asumaan sillä pukeutumisesta lähtien tarvitsin kaikessa apua. Soitin seuraavana päivänä fysioterapeutille, joka auttoi minut kuntoon leikkauksen jälkeen, hänen ansiostaan rupesin toipumaan tästäkin. Selkää ei tällä kertaa kuvattu, mutta hän oli täysin sitä mieltä että pullistuma siellä on ja siihen uskon minäkin. Minulla on siis kolme alinta välilevyä rappeutuneet. Sieltä tulee helposti pullistumia.
Tällä kertaa olin kyllä jo lähes paniikin partaalla, oliko työni liikunnan parissa nyt tässä, onko taas tulossa sama pitkä kipu rumba mikä edellisen pullistuman kanssa? Juuri kun olin päässyt tekemään sitä työtä mitä oikeasti haluan...
Sitten päätin, en pelkää, teen kaikkeni kuntouttaakseni tätä, keskityn tähän hetkeen, en murehdi miten ryhmäliikuntatuntieni käy, minä taistelen... Ja niin, sain fysioterapeutilta ja työnantajiltani sekä perheeltäni valtavan tuen, ja pikku hiljaa, jatkuvasti harjoituksia tehden alkoi selän kanssa helpottaa. Liikkuminen oli monta viikkoa töpöttelyä, mutta tein niinkuin käskettiin. Tein harjoituksia ja kävelin. Ja se kannatti! En jäänyt voivottelemaan tilannettani vaikka kaikki oli aika vaakalaudalla.
 |
| 1.9.2015 ja 12.9.2015 |
Ja tässä sitä nyt ollaan, tavoitteellista treeniohjelmaa noudattamassa, ryhmäliikuntaa pitämässä ja kivuttomasta ulkoilusta nauttiessa! Varovainen on oltava, selkä on heikko edelleen, ja pullistuman vaara tosi. Treeniohjelmaa päivitetään koko ajan sen mukaan miltä minusta ja selästä tuntuu. Terveyttään osaa valitettavan harvoin arvostaa, sen tärkeyden huomaa vasta kun sitä koetellaan.
Rakastakaa itseänne ja kehoanne. Terveys edellä ja se on kaiken a ja o. Uskokaa itseenne älkääkä koskaan jääkö tuleen makaamaan. <3
Nina
